lauantai 20. heinäkuuta 2013

Päivä ROKkaillen

Laatikko per sato-osuus! WOW!
Monilla ROKilaisilla on ollut, on ja varmaan tulee jatkossakin olemaan painkoin pieni/keskisuuri/VALTAVA huono omatunto siitä, ettei ole kerennyt tarpeeksi/yhtään talkoisiin.

Ei hätää! Harri ja Jenni kehuivat peltomme kuntoa, riviemme siisteyttä, lanttujen kokoa ja muutenkin asioiden tilaa. Onhan meillä oma kasvihuone (toisin kuin MILLÄÄN toisella ruokaosuuskunnalla), traktori lainassa, ihana Aaltosen puutarhan Eeva, sisävessa käytössä ja satoa jaettavaksi asti, runsaita vieläpä (toisin kuin joillain).

Torstaina myös Esteri pääsi paikalle, mutta onneksi saimme 1. erän sipulia (yhden rivin, vielä on 2 erässä sipulia tulossa) kerättyä ja satojaon tehtyä sisätiloissa. Tomaatithan tulivat kasvihuoneelta. Jenni toi Rihulta/Toivon tilalta Torstin, Jennyn, Davidin ja Lidian auttamaan ja onneksi toi, kun Esteri lähinnä sotki suunnitelmia.

Talkoita on myös monelaisia ja tekeminen on kitkemisen ja sen sellaisen lisäksi yhteisöllistä ja sosiaalista. Yhdessä tekemistä. Sadonjakoja ei pidä pelätä: sehän on vain matikkaa! (Huh, onneksi paikalla on aina joku matemaattisesti suuntautunut).

Kun talkooapua on tarvittu runsaammin – sitä on myös saatu. Ja niin pitääkin olla.

Tiluksille saa mennä, jos ja kun haluaa. Sinne saa mennä tekemään vaikka vähän vain. Taukotilalla voi syödä eväät, juoda kahvit, vaihtaa kuulumisia ja sinne on tuotu lapsille pari peliä ja kyniä. Sadettakin mahtuu pitämään. Noel ja muut puutarhurit opastavat. Noelin loman ajan Harri.


Tämän viikon sato oli osuuskuntamme tähän astisista runsain

- 1,5 kiloa tavallista tomaattia
- reilu kilo kirsikkatomaatteja
- salaattia
- 3 nippua sipulia
- kolme kurkkua (sekä uutta että vanhaa lajiketta)
- persiljaa reilu kimppu
- reilu kilo perunaa

::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::

Osuuksia on vielä ns. vapaana! Mikäli uusia jäseniä ei tule, ylimääräinen sato tullaan myymään. Etsimme siis myös esim. ravintolaa, mikä olisi kiinnostunut osuuskuntamme sadosta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti